-
Jesajan kirja 11
- 1 Iisain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää.
- 2 Hänen ylleen laskeutuu Herran henki, viisauden ja ymmärryksen henki, taidon ja voiman henki, totuuden tuntemisen ja Herran pelon henki:
- 3 hänen ilonsa on totella Herraa. Hän ei tuomitse silmämitalla eikä jaa oikeutta korvakuulolta
- 4 vaan antaa heikoille oikean tuomion ja ajaa vakaasti maan köyhien asiaa. Hän lyö väkivaltaista sanansa sauvalla ja surmaa huultensa henkäyksellä väärintekijän.
- 5 Vanhurskaus on hänellä varustuksena ja uskollisuus vyönä hänen uumillaan.
- 6 Silloin susi kulkee karitsan kanssa ja pantteri laskeutuu levolle vohlan viereen, vasikka ja leijonanpentu syövät yhdessä ja pikkupoika on niiden paimenena.
- 7 Lehmä ja emokarhu käyvät yhdessä laitumella, yhdessä laskeutuvat levolle niiden vasikat ja pennut, ja leijona syö heinää kuin härkä.
- 8 Ja imeväinen leikkii kyyn kolon äärellä, vastikään vieroitettu lapsi kurottaa kättään kohti myrkkykäärmeen luolaa.
- 9 Kukaan ei tee pahaa, ei tuota turmiota minun pyhällä vuorellani, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta niin kuin meri on vettä tulvillaan.
- 10 Sinä päivänä Iisain juurivesa kohoaa merkkiviirinä kansoille. Hänen luokseen pyrkivät kaikki kansat, hänen asuinsijaansa ympäröi kunnian hohde.
- 11 Sinä päivänä Herra jälleen kohottaa kätensä vapauttaakseen kansansa jäännöksen Assyriasta ja Egyptistä ja Patrosista ja Nubiasta ja Elamista ja Sinearista ja Hamatista, tuodakseen kansansa takaisin meren saarista ja kaukaisilta rannoilta.
- 12 Hän kohottaa merkkiviirin kansoille, hän korjaa talteen Israelista pois ajetut ja kokoaa yhteen Juudasta eri tahoille hajotetut maailman neljältä kulmalta.
- 13 Efraimin kateus haihtuu, Juudan katkeruus häviää. Efraim ei enää kadehdi Juudaa, eikä Juuda vainoa Efraimia.
- 14 Rinta rinnan he ryntäävät länteen, Filisteaan, yhdessä he saalistavat idän heimojen alueilla, heidän valtansa yltää Edomiin ja Moabiin, ja ammonilaisista tulee heidän alamaisiaan.
- 15 Herra halkaisee Egyptin merenlahden ja heristää kättään Eufratia kohden, hän hajottaa sen polttavalla henkäyksellään seitsemään uomaan, joiden yli voi kulkea jalkojen kastumatta.
- 16 Niin avautuu valtatie hänen kansansa jäännöksen kulkea -- sen, joka on jäljellä Assyriassa -- samalla tavalla kuin tie aukeni Israelille sinä päivänä, jolloin se lähti Egyptin maasta.
-
-
King James Version (kjv)
- Afrikaans
- Albanian
- Arabic
- Armenian
- Basque
- Breton
- Calo
- Chamorro
- Cherokee
- Chinese
- Coptic
- Croatian
- Czech
- Danish
- Dari
- Dutch
-
English
American King James Version (akjv) American Standard Version (asv) Basic English Bible (basicenglish) Douay Rheims (douayrheims) John Wycliffe Bible (c.1395) (wycliffe) King James Version (kjv) King James Version (1769) with Strongs Numbers and Morphology and CatchWords, including Apocrypha (without glosses) (kjva) Webster's Bible (wb) Weymouth NT (weymouth) William Tyndale Bible (1525/1530) (tyndale) World English Bible (web) Young's Literal Translation (ylt)
- English and Klingon.
- Esperanto
- Estonian
- Finnish
- French
- German
- Gothic
- Greek
- Greek Modern
- Hebrew
- Hungarian
- Italian
- Japanese
- Korean
- Latin
- Latvian
- Lithuanian
- Malagasy
- Malayalam
- Manx Gaelic
- Maori
- Mongolian
- Myanmar Burmse
- Ndebele
- Norwegian bokmal
- Norwegian nynorsk
- Pohnpeian
- Polish
- Portuguese
- Potawatomi
- Romanian
- Russian
- Scottish Gaelic
- Serbian
- Shona
- Slavonic Elizabeth
- Spanish
- Swahili
- Swedish
- Syriac
- Tagalog
- Tausug
- Thai
- Tok Pisin
- Turkish
- Ukrainian
- Uma
- Vietnamese
Favourite Verse
You should select one of your favourite verses.
This verse in combination with your session key will be used to authenticate you in the future.
This is currently the active session key.
Should you have another session key from a previous session.
You can add it here to load your previous session.