-
Ensimmäinen Samuelin kirja 31
- 1 Filistealaiset ryhtyivät taisteluun israelilaisia vastaan. Israelin miehet pakenivat heidän tieltään, ja paljon kaatuneita jäi Gilboanvuoren rinteille.
- 2 Filistealaiset saavuttivat Saulin ja hänen poikansa ja tappoivat Jonatanin, Abinadabin ja Malkisuan, Saulin pojat.
- 3 Taistelu kävi kiivaana myös Saulin ympärillä. Jousimiehet keksivät hänet, ja hän haavoittui pahoin heidän nuolistaan.
- 4 Silloin Saul käski aseenkantajaansa: "Tartu miekkaasi ja lävistä minut! Muuten nuo ympärileikkaamattomat tulevat ja lävistävät minut ja häpäisevät minut." Mutta kun aseenkantaja ei uskaltanut sitä tehdä, Saul otti itse miekan ja heittäytyi siihen.
- 5 Nähdessään Saulin kuolleen myös aseenkantaja heittäytyi miekkaansa ja seurasi Saulia kuolemaan.
- 6 Näin he kaikki kuolivat samana päivänä, Saul, kolme hänen poikaansa, hänen aseenkantajansa sekä kaikki hänen lähimmät miehensä.
- 7 Kun Jisreelin tasangon toisella puolella ja Jordanin takana asuvat israelilaiset saivat tietää, että Israelin sotaväki oli paennut ja Saul ja hänen poikansa olivat kuolleet, he jättivät kaupunkinsa ja lähtivät pakoon. Heidän tilalleen kaupunkeihin asettui filistealaisia.
- 8 Seuraavana päivänä filistealaiset lähtivät ryöstämään ruumiita ja löysivät Saulin ja hänen kolme poikaansa kaatuneina Gilboanvuorelta.
- 9 He löivät Saulilta pään poikki, ryöstivät hänen varusteensa ja kuljettivat niitä ympäri maataan julistaakseen voitonsanomaa epäjumalilleen ja kansalleen.
- 10 Filistealaiset asettivat Saulin varusteet Astarten pyhäkköön, mutta hänen ruumiinsa he ripustivat Bet-Seanin muurille.
- 11 Kun Gileadin Jabesin asukkaat kuulivat, mitä filistealaiset olivat tehneet Saulille,
- 12 kaikki kaupungin taistelukykyiset miehet lähtivät liikkeelle. He kulkivat koko yön ja ottivat Saulin ja hänen poikiensa ruumiit alas Bet-Seanin muurilta, toivat ne Jabesiin ja polttivat ne siellä.
- 13 Sitten he kokosivat heidän luunsa, hautasivat ne tamariskipuun alle Jabesiin ja paastosivat seitsemän päivää.
-
-
King James Version (kjv)
- Afrikaans
- Albanian
- Arabic
- Armenian
- Basque
- Breton
- Calo
- Chamorro
- Cherokee
- Chinese
- Coptic
- Croatian
- Czech
- Danish
- Dari
- Dutch
-
English
American King James Version (akjv) American Standard Version (asv) Basic English Bible (basicenglish) Douay Rheims (douayrheims) John Wycliffe Bible (c.1395) (wycliffe) King James Version (kjv) King James Version (1769) with Strongs Numbers and Morphology and CatchWords, including Apocrypha (without glosses) (kjva) Webster's Bible (wb) Weymouth NT (weymouth) William Tyndale Bible (1525/1530) (tyndale) World English Bible (web) Young's Literal Translation (ylt)
- English and Klingon.
- Esperanto
- Estonian
- Finnish
- French
- German
- Gothic
- Greek
- Greek Modern
- Hebrew
- Hungarian
- Italian
- Japanese
- Korean
- Latin
- Latvian
- Lithuanian
- Malagasy
- Malayalam
- Manx Gaelic
- Maori
- Mongolian
- Myanmar Burmse
- Ndebele
- Norwegian bokmal
- Norwegian nynorsk
- Pohnpeian
- Polish
- Portuguese
- Potawatomi
- Romanian
- Russian
- Scottish Gaelic
- Serbian
- Shona
- Slavonic Elizabeth
- Spanish
- Swahili
- Swedish
- Syriac
- Tagalog
- Tausug
- Thai
- Tok Pisin
- Turkish
- Ukrainian
- Uma
- Vietnamese
Favourite Verse
You should select one of your favourite verses.
This verse in combination with your session key will be used to authenticate you in the future.
This is currently the active session key.
Should you have another session key from a previous session.
You can add it here to load your previous session.